Saturday, August 25, 2012

It's still alive?!

Nyt on jäänyt postailu hieman vähemmälle. Tai oikeastaan se lakkasi kokonaan vähäksi aikaa, kuten varmaan huomasittekin. Konetta en ole enää avannut yhtä useasti kuin ennen (lähiaikoina vain sunnuntaisin) ja nyt lukion kolmannen luokan jatkettua on koulu väsyttänyt minut tai ennemminkin ne kuuden herätykset.

Tässä kuukauden aikana ei ole kummiskaan tapahtunut kovin paljon:
Olin kesätöissä kaksi viikkoa heinäkuun lopulla ja heinäkuun lopussa oli myös joka vuotuiset Meripäivät. Siellä tuli oleskeltua ystävien kanssa torstaina, perjantaina sekä lauantaina. Tänä vuonna osasin hillitä rahan kulutusta Meripäiviltä ja mukaan lähti vain kaulakoru sekä jäähilejuomia :D
Perheen kanssa oltiin viikko mökillä juuri ennen koulujen alkua. Oli mukavaa rauhoittua ja uppoutua kirjoihin. Niin terveystiedon kirjoihin (ylioppilas kirjoitukset 19.9) kuin vähän fiktiivisempiinkin kirjoihin.
13. päivä tätä kuuta tuo "ihana" koulu jatkui ja vaihdolla uuteen kouluun, nimittäin vanha lukiomme lakkautettiin ja oppilaiden täytyi siirtyä joko Karhulan tai Kotka Lyseon lukioon. Itse valitsin jälkimmäisen kaverien mukana ja koulumatkan takia. Kaupunkiin menee busseja aamuisin paremmin. Nyt on outoa kun oppilaista on reilu 500 eikä suurintakaan osaa tunne. Nopeastihan me sinne sulauduttiin, mutta ei meistä koskaan tule "true lyskalaisia".

Nyt ajattelin jatkaa bloggailua uusien lakkausten parissa. Mitä mieltä olisitte siitä jos postaisin lakasta erilliset swatchit yhtenä päivänä ja sitten seuraavana päivänä koristellun lakkauksen siitä?

// I have been away a little time now, but now I'm back! 
 I haven't have time to blog or I have been too tired to do that.

What do you think about that I would post a swatch photos of polish one day and next day I would post a decorated manicure of it?

2 comments:

  1. Jooo toi kuulostaa kivalta idealta! (;

    ReplyDelete
  2. mahtava idea !! odota innolla. voisihan niitä kopsata omiinkin kynsiin<:

    ReplyDelete

I like to read what you think about my manicures, my blog and everything :))